maanantai 24. tammikuuta 2011

Eilinen oli ihan parasta!!

Meillä oli eilen mun serkku miehensä kanssa vieraana. Kaikista hauskinta tässä on se että ollaan mun serkun kanssa lähes täysin saman ikäsiä ja ollaan asuttu todella lähellä toisiamme koko ikä mutta silti tavattiin vasta viime jouluna ekan kerran eikä olla tiedetty mitään toisistamme..Nyt ollaan jo niinku parhaat kaverit ja serkku tulee mulle kaasoksi häihin :) Olen kyllä erittäin onnellinen että tutustuttiin edes nyt ja kokoajan odotan seuraavaa kertaa millon taas tapaamme,ollaan jotenkin aivan samanlaisia ihan sipsien mausta matikan inhoamiseen ja kaikkeen mahdolliseen..oli ihana löytää joku jolla on niin samanlaiset ajatukset kaiken suhteen ja jolle voin puhua aivan mistä vaan :) Ainoa miinuspuoli tässä on se että toistaiseksi ainakin meillä on melkoinen välimatka mutta eihän sitä koskaan tiedä vaikka me muutettaisiin lähemmäs kunhan mun koulu on keväällä ohi ja voitaisiin tavata vieläkin useemmin...Seuraava suunnitelma oli että tulevat uusiks joku vkloppu niin että meidän miehet saa jäädä kotiin ja tytöt lähtee kunnolla shoppailemaan <3
Sain eilen myös mun kameran takaisin joten kuvia on odotettavissa mahdollisesti jo tänään meidän asunnosta ja ehkä pieni kurkkaus myös mun viimeaikaisiin ostoksiin:) Kohta lähden käymään tutustumassa mun tulevaan työharjoittelupaikkaan ja sitten pikkusen shoppailuja ja leffaa murun kanssa kuhan pääsee töistä,jäi eilen kesken kun molemmat oli niin väsyneitä jo ettei jaksanu keskittyä... Nyt kahvia ja miettimään mitä sitä tänään laittais päälle! 
Hyvää aamun jatkoa kaikille lukijoille :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, piristit päivääni! :)